Espanjalaissyntyisinä - Australian ilmavoimien hävittäjä.
HMAS Hobart prototyyppi dynaamisessa käännöksessä. Kuva on otettu merikokeiden aikana.
Tämän vuoden kolmas neljännes oli erittäin tärkeä ajanjakso Australian laivastolle. 25. elokuuta prototyypin ilmatorjuntahävittäjä Hobart testaus saatiin päätökseen, joten Adelaidesta jäi hieman yli kaksi viikkoa myöhemmin ensimmäiselle siirtotestauskierrokselle. Ne saatiin onnistuneesti päätökseen 24. syyskuuta. Tämä tapahtuma on tärkeä virstanpylväs lähes 16-vuotisessa eeppisessä ohjelmassa, joka on maksanut Canberran hallitukselle lähes 9 miljardia dollaria, tehden siitä kalleimman ja myös yhden Kansainyhteisön laivaston historian vaikeimmista. .
Ensimmäiset suunnitelmat uusien, erikoistuneiden alusten käyttöönottamiseksi laivaston ja saattueiden ilmatorjuntaan ilmestyivät jo vuonna 1992, jolloin ehdotettiin kolmen Perth-luokan hävittäjän korvaamista (muunneltu amerikkalainen Charles F. Adamsin tyyppi käytössä). vuodesta 1962 - 2001) ja neljä kuudesta Adelaide-luokan fregatista (Australiassa rakennetut OH Perry -luokan yksiköt käytössä vuodesta 1977) uusien alusten lukumäärällä, jota ei tuolloin vielä täsmennetty. Aluksi harkittiin kuuden Anzac-fregatin rakentamista ilmatorjuntakokoonpanossa. Tämä ehdotus kuitenkin hylättiin pääasiassa näiden alustojen rajallisen koon vuoksi, minkä vuoksi haluttujen asejärjestelmien ja elektronisten laitteiden asentaminen oli mahdotonta. Koska vuosia on kulunut eikä ajatusta ikääntyvän Pertsin seuraajasta ole löydetty, Australian kuninkaallinen laivasto (RAN) päätti vuonna 1999 käyttää väliaikaista ratkaisua neljän Adelaiden päivittämisen muodossa. fregatit (kolme niistä on edelleen käytössä). Tämä SEA 1390- tai FFG-päivitysprojektina tunnettu projekti maksoi 1,46 miljardia dollaria (alun perin suunniteltiin 1,0 miljardia dollaria) ja se viivästyi neljällä vuodella. Tämän seurauksena kaikkiin neljään asennettiin kahdeksankammioinen Mk41 VLS pystysuora laukaisumoduuli, joka oli varustettu nelikammioisilla Mk25-kasetteilla Raytheon ESSM -ilmatorjuntaohjuksia varten (yhteensä 32 ohjusta). Lisäksi Mk13-kantoraketti päivitettiin, ja se mukautettiin ampumaan Raytheon SM-2 Block IIIA -ohjuksia (nykyisen SM-1:n sijasta) ja Boeing RGM-84 Harpoon Block II -laivojen vastaisia ohjuksia. Myös tutkajärjestelmiä päivitettiin mm. AN/SPS-49(V)4 yleinen valvonta ja palontorjunta Mk92. Toisaalta Phalanxin suoran puolustuksen tykistöjärjestelmä on päivitetty Block 1B -standardiin.
Edellä mainitun fregattien modernisoinnin lisäksi vuonna 2000 päätettiin aloittaa kokonaan uusien alusten rakentamisohjelma, joka on suunniteltu suojaamaan laivastoryhmiä ilmahyökkäykseltä. Tämän ohjelman nimi oli alun perin SEA 1400, se muutettiin SEA 4000:ksi muutamaa vuotta myöhemmin, ja vuodesta 2006 lähtien sitä on kutsuttu nimellä AWD (Air Warfare Destroyer). Laivojen päätarkoituksen lisäksi mm. pitkän kantaman laivastoryhmien ja äskettäin vakavasti modernisoitujen maihinnousujoukkojen ilma- ja ohjuspuolustus rannikkovesillä ja valtamerivyöhykkeellä, osallistuminen - valvonta-aluksina - rauhanturva- ja humanitaarisiin tehtäviin, joiden tarve on vahvistettu menneisyydessä vuotta. Tämä on seurausta Australian Expeditionary Force -joukkojen nykyisestä ja odotetusta tulevasta sijoittamisesta maapallon syrjäisiin kolkoihin, poissa kotirannoista.
