Bundesmarinen fregatit
Entiset brittiläiset alukset Bundesmarinen harjoitusfregatteina "matkustivat vähän maailmaa". Kuvassa Graf Spee Vancouverissa vuonna 1963. Walter E. Frost / Vancouverin kaupungin arkisto
Bundesmarine saavutti hyvin pian kansannousunsa jälkeen optimaalisen kyllästymistason tärkeimpien luokkien laivoilla. Vaikka tätä potentiaalia oli vaikea kasvattaa määrällisesti seuraavina vuosina, pyrittiin kaikin tavoin säilyttämään korkea taso, ainakin laadullisesti, aina.
Bundesmarinen merkittävälle laajentumiselle oli useita syitä. Ensinnäkin yleisesti ottaen Saksa oli tuolloin yksi Euroopan suurimmista maista, ja sodan jälkeen nopeasti palautettu teollisuuspohja - amerikkalaisen taloudellisen avun ansiosta - loi perustan vahvan armeijan kehittymiselle. Samaan aikaan strateginen sijainti kahdella merellä ja eräänlaisen portin rooli Tanskan salmessa vaativat asevoimien haaran asianmukaisen meripotentiaalin ylläpitämistä.
Strategista läsnäoloa siellä täällä
FRG:n rooli oli ratkaiseva opissa Neuvostoliiton ja Euroopan sosialististen valtioiden joukkojen mahdollisesta pysäyttämisestä Länsi-Euroopassa. Strategisesta asemasta johtuen mahdollisen kahden vastakkaisen valtioblokin välisen sodan rintama joutui kulkemaan Saksan maiden läpi. Tästä syystä maa- ja ilmavoimien merkittävän määrällisen kehittämisen tarve, lisäksi miehitysjoukkojen, tietysti pääasiassa amerikkalaisten, toimittamana. Toisaalta rannikoiden olemassaolo Itämerellä ja Pohjanmerellä sekä molempia vesiä yhdistävien strategisten laivaväylien valvonta (Kielin kanava ja Tanskan salmi) vaativat vastaavaa laivaston laajentamista, joka mukautettiin suunniteltuun toimintaan sekä suljetuilla että avoimet meret. valtameren vesi.
Ja toisaalta Bundesmarine joutui pienempien maiden (Tanska, Norja, Alankomaat ja Belgia) laivastojen tuella estämään Varsovan liiton joukot Itämerellä ja samalla. aika olla valmis suojelemaan Atlantin merenkulkua. Tämä vaati saattajan, kevyen hyökkäyksen, miinantorjunta- ja sukellusvenejoukkojen yhtenäistä käyttöä. Joten ensimmäinen virallinen suunnitelma Bundesmarinen merivoimien kehittämiseksi "leikattiin". Muistakaamme vain, että vuonna 1955 laaditussa äärimmäisen kunnianhimoisessa laajennussuunnitelmassa määrättiin muun muassa: 16 hävittäjä, 10 valvoja (myöhemmin fregatti), 40 torpedovene, 12 sukellusvene, 2 miinanraivaaja, 24 miinanraivaaja, veneitä.
Oletettiin, että sen rakentaisi oma laivanrakennusteollisuus. Kuten näette, suunnitelma oli hyvin tasapainoinen, mikä loi tasaisen laajennuksen kaikista eniten tarvittavista sota-alusluokista. Ennen kuin ensimmäinen osien luonnos toteutui, oli kuitenkin tilapäisesti käytettävä saatavilla olevaa ja vielä sodan muistavaa Kriegsmarinea tai NATO-liittolaisten tarjoamia "käytettyjä" aluksia.
Tietenkin Tanskan salmien sulkeminen pienillä aluksilla oli paljon helpompaa kuin useiden hävittäjien tai fregattien vangitseminen ja pitäminen käytössä. Ensimmäisen tehtävän ratkaisemisessa pienempien maiden, ensisijaisesti Tanskan ja Norjan, laivastot auttoivat laajentamaan omia torpedovene- ja miinanraivausryhmiään.
Vuonna 1965 Bundesmarinella oli 40 torpedovenettä, 3 miinanraivaajaa ja 65 tukikohtaa ja miinanraivaajia. Norja voisi käyttää 26 torpedovenettä, 5 miinanraivaajaa ja 10 miinanraivaajaa, kun taas Tanska voisi käyttää 16 torpedovenettä, 8 vanhaa miinanraivaajaa ja 25 erikokoista miinantorjuntavenettä (mutta enimmäkseen 40-luvulla rakennettuja). Se oli paljon pahempaa paljon kalliimpien hävittäjien ja fregattien kanssa. Sekä Tanska että Norja rakensivat ensimmäisiä sodanjälkeisiä fregattejaan (2 ja 5 alusta). Siksi ei ollut niin tärkeää vain Saksalle, vaan koko Natolle, että Bundesmarinella oli riittävän kehittynyt saattajaryhmä.
Entisten vihollisten laivoja
Saksan puolustusministeriön johto neuvotteli vuonna 1957 rinnakkain amerikkalaisten kanssa hävittäjiä koskevien neuvottelujen kanssa käytettyjen alusten vastaanottamisesta myös briteiltä. Neuvottelut asiasta aloitettiin jo vuoden 1955 lopussa. Koko vuoden 1956 ajan tallennettiin yksityiskohtia, mukaan lukien myyntihintojen vahvistaminen. Jo toukokuussa lähetettäväksi valittujen yksiköiden nimet olivat tiedossa. Britit joutuivat maksamaan kalliisti luovutetuista 3 saattohävittäjästä ja 4 fregatista, jotka loppujen lopuksi olivat vain koirautaisia sotilasrakennusyksiköitä. Ja niinpä joukoille itselleen he pyysivät 670. 1,575 miljoonaa puntaa ylläpito- ja korjauskustannuksista ja vielä 1,05 miljoonaa puntaa heidän aseistaan ja varusteistaan, mikä antoi yhteensä 3,290 miljoonaa puntaa eli lähes 40 miljoonaa puntaa länteen. Saksan markkaa samalla.
