Puolan armeijan jalkaväki 1940
Tammikuussa 1937 kenraali esikunta esitteli asiakirjan "Jalkaväen laajentaminen", josta tuli lähtökohta keskustelulle Puolan armeijan jalkaväkeä odottavista muutoksista.
Jalkaväki oli Puolan puolustusvoimien rakenteissa ylivoimaisesti runsain asetyyppi, ja valtion puolustuspotentiaali perustui suurelta osin siihen. Muodostumisen prosenttiosuus Puolan toisen tasavallan asevoimien kokonaismäärästä oli rauhan aikana noin 60%, ja mobilisaatioilmoituksen jälkeen se nousee 70 prosenttiin. Siitä huolimatta asevoimien modernisointi- ja laajentamisohjelmassa tälle kokoonpanolle osoitetut menot olivat alle 1 % tähän tarkoitukseen osoitettujen varojen kokonaismäärästä. Suunnitelman ensimmäisessä versiossa, jonka toteuttaminen oli suunniteltu vuosille 1936-1942, jalkaväelle määrättiin 20 miljoonaa zlotya. Vuonna 1938 valmisteltu kustannusten jakomuutos sisälsi 42 miljoonan złotyn tuen.
Jalkaväelle osoitettu vaatimaton budjetti johtui siitä, että merkittävä osa näiden aseiden modernisointiin tarkoitetuista summista sisältyi kaikkien maajoukkojen rinnakkaisiin ohjelmiin, kuten ilma- ja panssarintorjuntaan, komentojen moottorointiin ja palvelut, sapöörit ja viestintä. Vaikka jalkaväellä on näennäisesti pienet budjetit tykistöihin, panssaroituihin aseisiin tai lentokoneisiin verrattuna, sen olisi pitänyt olla yksi tulevien muutosten pääasiallisista hyötyjistä. Siksi lisätutkimusten valmistelua "aseiden kuningattaren" nykyisen tilan sekä sen tulevien vuosien tarpeiden osoittamiseksi ei luovuttu.
Jalkaväki oli Puolan armeijan lukuisin aselaji, ja se muodosti noin 60 % kaikista Puolan tasavallan asevoimista rauhan aikana.
Lähtökohta
Puolan jalkaväen modernisointi ja erityisesti sen organisaation ja aseiden mukauttaminen tulevaan sotaan on hyvin laaja kysymys. Keskustelua tästä aiheesta käytiin paitsi korkeimmissa sotilaslaitoksissa myös ammattilehdistössä. Ymmärtäessään, että rykmentit ja divisioonat kohtaavat tulevaisuudessa lukuisan ja teknisesti ylivoimaisemman vihollisen, 8. tammikuuta 1937, kenraalin esikuntaa edustava everstiluutnantti Dipl. Stanislav Sadovsky puhui aseita ja varusteita käsittelevän komitean (KSUS) kokouksessa raportilla nimeltä "Jalkaväen laajentaminen". Tämä oli panos laajempaan keskusteluun, johon sotaministeriön jalkaväkiosaston upseerit (DepPiech. MSWojsk.) osallistuivat aktiivisesti. Vastauksena hankkeeseen valmistettiin vuoden 1937 alusta, alle vuotta myöhemmin, asiakirja nimeltä "Jalkaväen sotilaalliset tarpeet" (L.dz.125 / mob), jossa käsiteltiin samanaikaisesti tämän aseen tilaa tuolloin. aika, nykyiset tarpeet ja suunnitelmat tulevaa modernisointia ja laajentamista varten.
DepPiechin virkamiehet, jotka ovat tutkimuksen kirjoittajia. He painottivat heti alussa, että puolalainen jalkaväki sijoitti jalkaväkirykmenttien, kivääripataljoonien, raskaiden konekivääripataljoonien ja niihin liittyvien aseiden lisäksi joukkoon lisäyksiköitä osana mobilisaatiota. Vaikka useimmat heistä eivät olleet modernisoinnin aksiaalisessa oletuksessa, he ottivat vastaan ”asekuningattarelle” tarkoitetut voimat ja keinot: yksittäisiä raskaiden konekiväärien ja niihin liittyvien aseiden yhtiöitä, raskaiden ilmatorjuntakonekiväärien yhtiöitä, kranaatinheitinyhtiöitä ( kemianteollisuus), polkupyöräyhtiöt, pataljoonat ja marssikomppaniat, joukon ulkopuoliset (apu- ja vartija), reservipisteet.
Näin laaja toimintojen kirjo johti siihen, että huomiota jouduttiin ohjaamaan ja panostukset, jotka olisi pitänyt keskittyä ensisijaisesti kolmeen keskeiseen ja edellä mainittuun yksikkötyyppiin, jaettiin myös vähemmän tärkeisiin. Tyypillinen sotilasjalkaväkiyksikkö oli rykmentti ja sen miniatyyri tai vaatimattomampi esitys pidettiin kivääripataljoonana. Jalkaväkirykmentin kokoonpano toiminnassa vuosien lopussa. 30. ja esittäjänä DepPiech. esitetty taulukossa. 1. Hallinnollisesti jalkaväkirykmentti jaettiin neljään päätaloudelliseen yksikköön: 3 pataljoonaan komentajineen ja ns. ei-pataljoonayksiköihin rykmentin komentajalla. Huhtikuun 1. päivänä 1938 nykyinen komentajan asema korvattiin uudella - taloudellisen osan toisella apulaisrykmentin komentajalla (osa tehtävistä määrättiin pataljoonan komentajille). DepPieh kannatti rauhan aikana hyväksyttyä periaatetta joidenkin taloudellisten valtuuksien delegoimisesta. koska se "avutti komentajat perehtymään logistiikkatyön ongelmiin". Se myös helpotti rykmentin komentajia, jotka olivat usein liian huolissaan ajankohtaisista hallinnollisista asioista eikä akateemisista asioista. Sotilasjärjestyksessä kaikki tehtävät otti silloin nimitetty rykmentin komentaja, mikä tarjosi linjaupseereille enemmän vapautta.
