Puoli vuosisataa unionia osa 2
Puoli vuosisataa unioniin
Sojuz-2- ja -3-avaruusalusten lentojen analyysi osoitti, että molemmat alukset oikeuttavat niihin asetetut toiveet. Jos inhimillinen tekijä ei olisi epäonnistunut, lentosuunnitelman tärkein kohta - niiden yhteys - olisi saatu päätökseen. Tässä tilanteessa oli mahdollista yrittää toistaa tehtävä, jota varten 7K-OK-avaruusalus rakennettiin - vastavuoroinen testi, yhteys kiertoradalla ja astronautien siirtyminen aluksesta toiseen niiden pintaa pitkin.
7K-OK - vaihtelevalla tuurilla
Miksi astronautit kävelevät pinnalla? Ensinnäkin siksi, että tällä tavalla Kuuta kiertävän Neuvostoliiton lunarautin oli päästävä kiertoradalta retkialukselle ja takaisin, ja tätä operaatiota oli harjoiteltava huolellisesti lähellä Maata. Sojuz-4:n ja Sojuz-5:n lento suurimmassa osassa sen elementtejä suoritettiin oikein - alukset kohtasivat ja liittyivät ensimmäisestä laskulähestymisestä. Siirtymän aikana Eliseev menetti kameransa ja Khrunov sotkeutui pukujen virtakaapeleihin, mutta tämä ei vaikuttanut kokeen kokonaistulokseen.
Paljon vaarallisempi tilanne syntyi, kun Sojuz-5 palasi Maahan. POO-osasto ei eronnut laskeutujasta ja alus alkoi tulla ilmakehään paljain nenän. Luukun teräs-titaanirunko alkoi sulaa, sen kuminen sisätiiviste mureni täysin ja ablatiivisen suojuksen palamisesta syntyneet kaasut alkoivat päästä laskeutumiseen. Aivan viime hetkellä redundantti erotusjärjestelmä aktivoitui nousevan lämmön vuoksi, ja PAO:n hylkäämisen jälkeen laskeutumislaite oli oikeassa asennossa hyökkäystä ja ballistista laskua varten.
Volynov oli kirjaimellisesti sekuntien päässä kuolemasta. Lennon loppu oli myös kaukana siitä, mitä yleensä kutsutaan pehmeäksi laskuksi. Laskuvarjolla oli ongelma laskeutuvan ajoneuvon vakauttamisessa sen pyöriessä pituusakseliaan pitkin, mikä melkein johti sen kupolin romahtamiseen. Voimakas isku Maan pintaan aiheutti lukuisia murtumia astronautin yläleuan hampaiden juurista. Tämä päättää 7K-OK-lentotutkimuksen ensimmäisen vaiheen.
Sen tekemiseen tarvittiin kolmetoista laivaa, tai kuten niitä silloin kutsuttiin, koneita suunnitellun neljän sijasta. Myös tehtävien suorittamisen määräaikaa pidennettiin toistuvasti, kevään 1967 sijaan ne valmistuivat vasta vajaat kaksi vuotta myöhemmin. Tähän mennessä kävi selväksi, että kilpailu amerikkalaisten kanssa kuuhun oli täysin menetetty, kilpailijat tekivät onnistuneesti tällaiset lennot ja olivat jo tehneet monta kertaa vuoden 1966 loppuun asti. Jopa Apollon tulipalo, joka vaati koko miehistön hengen, viivästytti ohjelmaa vain puolitoista vuodella.
Tässä tilanteessa ihmiset alkoivat miettiä, mitä tehdä jäljellä oleville OK-aluksille. Syksyllä (mikä tarkoittaa Apollo 11 -miehistön onnistuneen laskeutumisen jälkeen Kuuhun) kolme Sojuz-avaruusalusta laukaistiin päivän välein. Kahden (7 ja 8) piti muodostaa yhteys ja kolmannen (6) ampua 300-50 m etäisyydeltä. Valitettavasti kävi ilmi, että Sojuz-8:n Igla-lähestymisjärjestelmä ei toiminut . . Aluksi laivat erosivat toisistaan useita kilometrejä, sitten etäisyys pieneni 1700 metriin, mutta tämä oli viisi kertaa enemmän kuin käsin pystyttiin lähestymään. Toisaalta Sojuz-7:n miehistön optinen koe "Lyijy" (ballististen ohjusten laukaisujen havaitseminen) sekä metallurginen koe "Volcano" (metallien sähköhitsauksen testaus Sojuzin paineettomassa asuinosastossa) 6 avaruusalusta) osoittautui onnistuneeksi.
