Japanin hyökkäys Thaimaahan: 8. joulukuuta 1941
Thaimaalainen hävittäjä Phra Ruang, valokuvattu vuonna 1955. Hän oli R-tyypin alus, joka palveli ensimmäisessä maailmansodassa kuninkaallisen laivaston kanssa ennen kuin se myytiin Thaimaan kuninkaalliselle laivastolle vuonna 1920.
Yhdistetyn laivaston hyökkäyksen Pearl Harboriin ja sarjan amfibiooperaatioita Kaakkois-Aasiassa kulissien takana tapahtui yksi Tyynenmeren sodan ensimmäisen vaiheen tärkeimmistä toimista. Japanin hyökkäys Thaimaahan, vaikka suurin osa taisteluista kesti sen aikana vain muutaman tunnin, päättyi aselevon ja myöhemmin liittoumasopimuksen allekirjoittamiseen. Japanin tavoitteena ei ollut alusta alkaen Thaimaan sotilaallinen miehitys, vaan luvan saaminen joukkojen kuljettamiseen Burman ja Malaijin rajojen yli ja niiden painostaminen liittymään liittoutumaan Euroopan siirtomaavaltoja ja Yhdysvaltoja vastaan.
Japanin valtakunnalla ja Thaimaan kuningaskunnalla (24. kesäkuuta 1939 lähtien; entinen Siamin kuningaskunta), näennäisesti täysin erilaiset Kaukoidän maat, on pitkä ja monimutkainen historiansa yksi yhteinen nimittäjä. Siirtomaavaltakuntien dynaamisen laajentumisen aikana XNUMX-luvulla ne eivät menettäneet suvereniteettiaan ja solmivat diplomaattisuhteet maailmanvaltojen kanssa niin kutsuttujen epätasa-arvoisten sopimusten puitteissa.
Vuoden 1941 thaimaalainen perushävittäjä on Yhdysvalloista ostettu Curtiss Hawk III -hävittäjä.
Elokuussa 1887 Japanin ja Thaimaan välillä allekirjoitettiin ystävyyden ja kaupan julistus, jonka seurauksena keisari Meijistä ja kuningas Chulalongkornista tuli Itä-Aasian kahden modernisoituvan kansan symboleja. Pitkässä länsimaalautumisprosessissa Japani on varmasti ollut eturintamassa ja jopa lähettänyt kymmenkunta omaa asiantuntijaansa Bangkokiin aikomuksena tukea oikeusjärjestelmän, koulutuksen ja kulttuurin uudistamista. Sotien välisenä aikana tämä tosiasia oli laajalti tiedossa sekä Japanissa että Thaimaassa, minkä ansiosta molemmat kansat kunnioittivat toisiaan, vaikka ennen vuotta 1 niiden välillä ei ollut suuria poliittisia ja taloudellisia siteitä.
Vuoden 1932 Siamin vallankumous kukisti entisen absoluuttisen monarkian ja perusti perustuslaillisen monarkian maan ensimmäisen perustuslain ja kaksikamarinen parlamentin kanssa. Myönteisten vaikutusten lisäksi tämä muutos johti myös siviili-sotilaallisen kilpailun alkamiseen vaikutuksesta Thaimaan hallituksessa. Vähitellen demokratisoituvan valtion kaaosta käytti hyväkseen eversti Phraya Phahol Pholfayuhasen, joka 20. kesäkuuta 1933 suoritti vallankaappauksen ja otti käyttöön sotilasdiktatuurin perustuslaillisen monarkian varjolla.
Japani tuki taloudellista tukea Thaimaan vallankaappaukselle, ja siitä tuli ensimmäinen maa, joka tunnusti uuden hallituksen kansainvälisesti. Virallisen tason suhteet lämpenivät selvästi, mikä johti erityisesti siihen, että thaimaalaiset upseeriakatemiat lähettivät kadetteja Japaniin koulutukseen, ja ulkomaankaupan osuus imperiumin kanssa oli toisella sijalla vaihdon jälkeen Ison-Britannian kanssa. Brittidiplomatian johtajan Thaimaassa Sir Josiah Crosbyn raportissa thaimaalaisten suhtautumista japanilaisiin luonnehdittiin ambivalentiksi - toisaalta Japanin taloudellisen ja sotilaallisen potentiaalin tunnustaminen ja toisaalta epäluottamus keisarillisiin suunnitelmiin.
Thaimaan tulikin olla erityinen rooli Japanin Kaakkois-Aasian strategisessa suunnittelussa Tyynenmeren sodan aikana. Japanilaiset, jotka olivat vakuuttuneita historiallisen tehtävänsä oikeellisuudesta, ottivat huomioon thaimaalaisten mahdollisen vastarinnan, mutta aikoivat murtaa heidät väkisin ja johtaa suhteiden normalisoitumiseen sotilaallisen väliintulon avulla.
Japanin Thaimaan hyökkäyksen juuret löytyvät Chigaku Tanakan opista "kokoaa maailman kahdeksan kulmaa saman katon alle" (jap. hakko ichiu). XNUMX. vuosisadan alussa siitä tuli kansallismielisyyden ja yleisaasialaisen ideologian kehityksen moottori, jonka mukaan Japanin valtakunnan historiallisena roolina oli hallita muita Itä-Aasian kansoja. Korean ja Mantsurian valloitus sekä konflikti Kiinan kanssa pakottivat Japanin hallituksen muotoilemaan uusia strategisia tavoitteita.
Marraskuussa 1938 prinssi Fumimaro Konoen hallitus ilmoitti, että Suur-Itä-Aasiassa (japaniksi: Daitoa Shin-chitsujo) tarvitaan uusi järjestys, jonka, vaikka sen piti keskittyä tiiviimpiin siteisiin Japanin imperiumin välillä. Manchuria ja Kiinan tasavalta vaikuttivat myös välillisesti Thaimaahan. Huolimatta julistuksista halusta säilyttää hyvät suhteet länsimaisiin liittolaisiin ja muihin alueen maihin, japanilaiset päättäjät eivät kuvitelleet toisen täysin itsenäisen päätöksentekokeskuksen olemassaoloa Itä-Aasiassa. Tämän näkemyksen vahvisti huhtikuussa 1940 julkisesti ilmoitettu Suur-Itä-Aasian vaurausvyöhyke (japaniksi: Daitōa Kyōeiken).
Epäsuorasti, mutta yleisten poliittisten ja taloudellisten suunnitelmien kautta japanilaiset korostivat, että Kaakkois-Aasian alueen, mukaan lukien Thaimaa, tulisi jatkossa kuulua heidän yksinomaiseen vaikutuspiiriinsä.
Taktisella tasolla kiinnostus läheiseen yhteistyöhön Thaimaan kanssa liittyi Japanin armeijan suunnitelmiin valloittaa Kaakkois-Aasiassa sijaitsevat brittiläiset siirtomaat eli Malaijin niemimaa, Singapore ja Burma. Japanilaiset tulivat jo valmisteluvaiheessa siihen tulokseen, että operaatiot brittejä vastaan edellyttävät paitsi Indo-Kiinan myös Thaimaan satamien, lentokenttien ja maaverkoston käyttöä. Siinä tapauksessa, että Thaimaa vastustaa avoimesti sotilaslaitteistojen tarjoamista ja kieltäytyy hyväksymästä joukkojen hallittua kauttakulkua Burman rajalle, japanilaiset suunnittelijat katsoivat, että on tarpeen omistaa joukko voimia tarvittavien myönnytysten täytäntöönpanoon. Säännöllinen sota Thaimaan kanssa ei kuitenkaan tullut kysymykseen, sillä se vaatisi liikaa resursseja ja Japanin hyökkäys Britannian siirtomaita vastaan menettäisi yllätyksen elementin.
Japanin suunnitelmat alistaa Thaimaa hyväksytyistä toimenpiteistä huolimatta olivat erityisen kiinnostavia Kolmannelle valtakunnalle, jolla oli diplomaattiset edustustot Bangkokissa ja Tokiossa. Saksalaiset poliitikot näkivät Thaimaan rauhoittamisen mahdollisuutena vetää osa brittijoukoista Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä ja yhdistää Saksan ja Japanin sotilaalliset ponnistukset Brittiläistä imperiumia vastaan.
Vuonna 1938 Folphayuhasen korvattiin pääministerinä kenraali Plaek Phibunsongkhramilla (yleisesti tunnettu nimellä Phibun), joka määräsi Thaimaahan sotilaallisen diktatuurin italialaisen fasismin linjan mukaisesti. Hänen poliittisessa ohjelmassaan suunniteltiin kulttuurivallankumous yhteiskunnan nopean modernisoinnin, modernin thai-kansakunnan, yhden thai-kielen luomisen, oman teollisuuden kehittämisen, asevoimien kehittämisen ja aluehallinnon rakentamisen kautta. Euroopan siirtomaavallat. Phibunin vallan aikana lukuisasta ja varakkaasta kiinalaisvähemmistöstä tuli sisäinen vihollinen, jota verrattiin "Kaukoidän juutalaisiin". 24. kesäkuuta 1939 hyväksytyn kansallistamispolitiikan mukaisesti maan virallinen nimi muutettiin Siamin kuningaskunnasta Thaimaan kuningaskunnaksi, mikä sen lisäksi että loi perustan modernille kansakunnalle luovuttamaton oikeus maihin, joissa asuu yli 60 miljoonaa thaimaalaista etnistä ryhmää, jotka asuvat myös Burmassa, Laosissa, Kambodžassa ja Etelä-Kiinassa.
