Kiinteä Bell
25 B-2019 saavutti ensimmäistä kertaa vaakalennolla valmistajan ilmoittaman nopeuden 280 solmua, ts. 280 km/h vaakalennolla.
Bell Textron Inc. osallistuu Yhdysvaltain armeijan toteuttamiin FLRAA- ja FARA-ohjelmiin. FLRAA-ohjelman tavoitteena on luoda uusi VTOL-alusta korvaamaan UH-60 Black Hawk -hyökkäyshelikopterit. FARA-ohjelman tavoitteena on puolestaan rakentaa uusi erikoistunut tiedustelu- ja hyökkäysalusta, joka tällä hetkellä puuttuu Yhdysvaltain armeijalta. Bell on lähettänyt V-280 Valor -roottoriprojektin FLRAA-ohjelmaan ja klassisen 360 Invictus -helikopterin FARA-ohjelmaan. Molemmissa tapauksissa Bell keskittyi hyväksi havaittuihin teknologiaratkaisuihin.
FLRAA ja FARA ovat osa kattavaa Yhdysvaltain armeijan ohjelmaa nimeltä FVL (Future Vertical Lift). FVL-ohjelman tavoitteena on nykyisten taisteluhelikopterien kokonaisvaltainen korvaaminen (lasku, hyökkäys ja kuljetus) sekä uuden turboakselimoottorin käyttöönotto. Ohjelma mahdollistaa pystysuorien nousu- ja laskualustojen käyttöönoton, joiden ominaisuudet ja ominaisuudet eivät ole käytettävissä klassisissa helikoptereissa. Myös Special Operations Command (SOCOM) ja Marine Corps (USMC) olivat alusta alkaen kiinnostuneita osallistumaan ohjelmaan.
V-280 sai kaksi General Electric T64-GE-419 -moottoria, joista heikompi versio on asennettu CH-53E-helikoptereihin.
Ensimmäiset tiedot FVL-ohjelmasta Pentagonin dokumentaatiossa ilmestyivät vuonna 2009. Lokakuussa 2011 Yhdysvaltain armeija julkaisi FVL-alustoille yksityiskohtaiset vaatimukset, kuten: maksiminopeus 500 km/h, matkalentonopeus 425 km/h, kantama noin 400 km, kantama noin 1000 km, lentokatto 9 tuhatta km. m ja mahdollisuus leijua korkeudella min. 1800 m ilman lämpötilassa +35°С. Amfibioversion piti pystyä kuljettamaan 11-12 täysin aseistettua sotilasta. Heti tuli tiedoksi, että joustavilla siipillä varustetun pääroottorin fysiikan vuoksi tällaisia ominaisuuksia ei ole saatavilla klassisille helikoptereille. Vaakasuoran lentonopeuden kasvaessa "paluu"-siivet eli osan pyörimisestä helikopterin lentosuunnan vastaiseen suuntaan alkavat luoda yhä enemmän vastusta estäen lisäkiihtyvyyttä. Helikopterivalmistajat yrittivät ratkaista tämän ongelman kehittämällä malleja yhdistelmähelikoptereista ja jäykistä roottoreista.
Yhdysvalloissa, pääasiassa 70-luvulla, luotiin prototyyppejä, kuten Bell 533, Lockheed XH-51, Lockheed AH-56 Cheyenne, Piasecki 16H, Sikorsky S-72 ja Sikorsky XH-59 ABC (Advancing Blade Concept). XH-59 pystyi kahden ylimääräisen suihkuturbiinimoottorin ja kahden jäykän, vastakkain pyörivän koaksiaaliroottorin ansiosta saavuttamaan ennätysnopeuden, 488 km/h vaakalennolla. Prototyyppi oli kuitenkin erittäin äänekäs, vaikeasti ohjattava ja siinä oli voimakasta tärinää. Pentagon ei tuolloin uskaltanut tuoda uusia tekniikoita suunniteltaviin helikoptereihin. Niiden teknologinen kehitys on jonkin verran pysähtynyt, eivätkä ne tarjoa parasta suorituskykyä. Viimeisin USA:n täysin uusi malli oli 70-luvulla kehitetty Boeing AH-64A Apache -hyökkäyshelikopteri. Se ei kuitenkaan ota käyttöön sekaratkaisuja. Seuraavina vuosikymmeninä Yhdysvaltain armeija tyytyi olemassa olevien rakenteiden kattavaan modernisointiin.
Vasta vuonna 2007 Bell-Boeing V-22 Osprey pyöriväsiipinen rototiltti otettiin käyttöön. Sen rakennusohjelma osoittautui erittäin kalliiksi ja siihen liittyi aluksi monia teknologisia ongelmia. B-22:n testausjakson aikana tapahtui seitsemän onnettomuutta, joissa kuoli 36 ihmistä. Lentokoneen käyttöönoton jälkeen tapahtui vielä neljä lento-onnettomuutta, joissa kuoli kahdeksan ihmistä. Nämä katastrofit johtuivat pääosin riittämättömästi kehitettyjen koulutusmenetelmien käytöstä, jotka eivät olleet riittävästi valmistaneet lentäjiä rototiltin käyttäytymisen erityispiirteisiin tilanteissa, joissa siirryttiin tasolennosta leijumiseen. Vaikean kasvukauden läpi käytyään B-22 kuitenkin osoittautui hyväksi vastaukseksi kaikkiin helikopterien rajoituksiin.
B-22:lla on paljon suurempi matkalentonopeus (500 km/h) ja maksiminopeus (560 km/h) sekä suurempi lentoetäisyys (1600 km) ja toimiva katto (7600 m) kuin helikoptereilla. On myös tärkeää, että V-22-roottorit tuottavat huomattavasti vähemmän tärinää ja tärinää helikoptereihin verrattuna. Tasalennolla tärinää ei ole sen enempää kuin kaksimoottorisissa potkuriturbiinikoneissa. Innovatiivisuudestaan huolimatta B-22 ei kuitenkaan yli 30 vuotta sitten kehitettynä mallina pysty täyttämään FVL-ohjelman vaatimuksia.
