Jousitus eri tavoilla

Yksi tärkeimmistä järjestelmistä, jolla on suora ja ratkaiseva vaikutus ajoturvallisuuteen, on ajoneuvon jousitus. Sen tehtävänä on siirtää auton liikkeen aikana syntyviä voimia, erityisesti käännöksiä, kuoppia ja jarrutuksia voittaessa. Jousituksen on myös rajoitettava ei-toivottuja kolhuja, jotka voivat vaarantaa ajomukavuuden.

Mikä riipus?

Nykyaikaisissa henkilöautoissa käytetään useimmiten kahdentyyppisiä jousituksia. Etuakselilla se on riippumaton, taka-akselilla - autotyypistä riippuen - myös itsenäinen tai ns. puoliriippuvainen, ts. perustuu vääntöpalkkiin ja täysin riippuvaista käytetään harvoin. Vanhin riippumaton etujousituksen tyyppi on järjestelmä, jossa on kaksi poikittaista tukivartta, jotka toimivat kannattimena. Jousielementtien roolia puolestaan ​​suorittavat kierrejouset. Niiden vieressä jousituksessa käytetään myös iskunvaimenninta. Tämän tyyppistä jousitusta käytetään nykyään harvoin, vaikka esimerkiksi Honda käyttää sitä edelleen jopa uusimmissa malleissaan.

McPherson hallitsee, mutta...

Kierrejousi-iskunvaimennin, eli suosittu McPherson-jousi, on tällä hetkellä ainoa etujousitusratkaisu, jota käytetään ensisijaisesti alemman luokan ajoneuvoissa. McPherson-tuet on liitetty jäykästi ohjausniveleen, ja jälkimmäinen on yhdistetty keinuvarteen, ns. palloniveleen. Jälkimmäisessä tapauksessa käytetään useimmiten A-tyypin heiluria, joka toimii stabilisaattorin kanssa (yksi heiluri ns. vääntösauvalla on harvinaisempi). McPherson-joustinpohjaisen järjestelmän etuna on kolmen toiminnon yhdistelmä yhdessä sarjassa: iskunvaimennus, kannatin ja ohjaus. Lisäksi tämäntyyppinen jousitus vie hyvin vähän tilaa, minkä ansiosta voit sijoittaa moottorin poikittaisesti. Toinen etu on alhainen paino ja erittäin alhainen vika. Tällä mallilla on kuitenkin myös haittoja. Tärkeimpiä ovat rajoitettu liikerata ja pyörien puute kohtisuorassa maassa.

Joka neljäs on parempi kuin yksi

Yhä useammin yhden vipuvarren sijasta käytettiin niin kutsuttua monilenkkijousitusta. Ne eroavat McPherson-tukiin perustuvasta ratkaisusta laakeri- ja iskunvaimennustoimintojen erottamisella. Ensimmäinen näistä suoritetaan poikittaisvipujärjestelmällä (yleensä neljä kummallakin puolella), ja oikeasta jousituksesta vastaavat kierrejouset ja iskunvaimennin. Monilenkkijousitusta käytetään yleisesti kalliimmissa ajoneuvoissa. Lisäksi niiden valmistajat asentavat niitä yhä enemmän sekä etu- että taka-akseleille. Tämän ratkaisun tärkein etu on ajomukavuuden merkittävä lisäys jopa tiukoissa tien kaarteissa. Ja kaikki tämä kiitos kuvauksessa mainitun McPherson-tukien jousituksen puutteen poistamisen, ts. pyörien puute kohtisuorassa maassa koko toiminta-alueella.

Tai ehkä lisäartikulaatiota?

Joistakin automalleista löytyy erilaisia ​​etujousituksen muunnelmia. Ja täällä esimerkiksi Nissan Primerassa tai Peugeot 407:ssä löydämme lisäniveliä. Sen tehtävänä on ottaa ohjaustoiminnot haltuunsa ylemmältä iskunvaimentimen laakerilta. Alfa Romeon suunnittelijat käyttivät toista ratkaisua. Lisäelementti tässä on ylempi tukivarsi, joka on suunniteltu parantamaan pyörien käsittelyä ja vähentämään sivuttaisvoimien vaikutusta iskunvaimentimiin.

Palkit pylväinä

Kuten McPherson edessä, myös takajousitusta hallitsee vääntöpalkki, joka tunnetaan myös nimellä puoliitsenäinen jousitus. Sen nimi tulee toiminnan olemuksesta: se sallii takapyörien liikkumisen toistensa suhteen, tietenkin, vain tietyssä määrin. Iskunvaimennin ja vaimennuselementin rooli tässä ratkaisussa on iskunvaimennin, jonka päälle on asetettu kierrejousi, ts. samanlainen kuin MacPherson joustin. Toisin kuin jälkimmäinen, tässä ei kuitenkaan suoriteta kahta muuta toimintoa, ts. kytkin ja operaattori.

Riippuvainen tai itsenäinen

Joissakin ajoneuvotyypeissä, mm. klassisissa katumaastureissa riippuva takajousitus on edelleen asennettu. Se voidaan toteuttaa jäykänä akselina ripustettuna lehtijousille tai korvaamalla ne kierrejousilla, joissa on pituussuuntaiset tangot (joskus myös ns. poikittaispanhardeilla). Molemmat edellä mainitut takajousitustyypit ovat kuitenkin tällä hetkellä korvaamassa itsenäisiä järjestelmiä. Näitä ovat valmistajasta riippuen mm. vääntötangoilla varustettu komposiittipalkki (pääasiassa ranskalaisissa autoissa) sekä kääntövarret joissakin BMW- ja Mercedes-malleissa.