JSTARS-laivaston pääomapohjan vahvistaminen
E-8C on varustettu AN/APY-7 monitoimisella elektronisella pyyhkäisytutalla, joka on asennettu 7,3 m:n altaaseen klubitalon alle. Yhdysvaltain ilmavoimat esittivät seitsemännentoista ja viimeisen tämäntyyppisen tuotantokoneen 23. maaliskuuta 2005. USAF
On kulunut neljäs vuosi siitä, kun Yhdysvaltain ilmavoimat käynnistivät E-8C Joint STARS Combat Intelligence and Command (JSTARS) -pääomaohjelman. Huolimatta ohjelman hitaasta etenemisestä tänä vuonna, USAF:n odotetaan lopulta tekevän sopimuksen 17 uudesta lentokoneesta vanhentuneiden E-8C:iden korvaamiseksi.
USAF liikennöi tällä hetkellä 16 E-8C Joint STARS -lentokonetta. Niitä käyttää kaksi ilmavoimien lentolentuetta, 12. ACCS (Airborne Control Squadron) ja 16. ACCS, 128. ACCS Air National Guard (ANG) -lentue ja 330. CTS/FTU Training Squadron (Combat Training Squadron/Formal valmistelu). Heidän tukikohtansa on Robins Air Force Base, Georgia.
JSTARS-järjestelmän historia juontaa juurensa 70-luvun lopulle, jolloin sekä Yhdysvaltain ilmavoimat että Yhdysvaltain armeija aloittivat työskentelyn synteettiseen aukkotutkaan (SAR) perustuvan tiedustelu- ja taistelukentän ohjausjärjestelmän käyttöönottamiseksi. Vuonna 1982 toimet yhdistettiin yhteiseen STARS-ohjelmaan (Joint Surveillance and Target Acquisition Radar System). Kehitettävän ilmailujärjestelmän oli tarkoitus tunnistaa, paikantaa, luokitella ja jäljittää liikkuvat ja paikallaan olevat maakohteet. Armeijan komento- ja ohjauskeskusten piti saada tietoa kohteista ns. maa-asemamoduulien (GSM - Ground Station Modules) kautta. Vuonna 1985 Grumman sai sopimuksen kahden JSTARS-lentokoneen prototyypin kehittämisestä. Järjestelmän alustaksi valittiin siviililentoyhtiöiltä ostetut käytetyt Boeing 707-320C -koneet. Prototyypin ensimmäinen lento, nimeltään E-8A, suoritettiin vuonna 1988. Vuonna 1991, kun Persianlahden sota alkoi, Yhdysvaltain ilmavoimilla oli kaksi E-8A-prototyyppiä. Vaikka lentokoneet eivät olleet vielä saaneet lopullista kokoonpanoaan, ne lähetettiin Kuwaitiin 11. tammikuuta 1991. Kolme päivää myöhemmin ne aloittivat toimintansa kuuden maassa sijaitsevan GSM-moduulin kanssa. Heidän osallistumisensa Operation Desert Stormiin vahvisti JSTARS-järjestelmän poikkeukselliset edut.
Vuonna 1991 Grumman sai sopimuksen toimittaa Yhdysvaltain ilmavoimille JSTARSin tuotantoprototyyppi, nimeltään E-8C. Vuonna 1993 ilmavoimat tilasivat viiden E-8C:n rakentamisen osana vähän tuotantoa (LRIP). E-8C lensi maaliskuussa 1994 ja piensarjatoimitukset alkoivat vuonna 1995. Vuoden 1995 lopulla yksi E-8A ja yksi E-8C lähetettiin Saksaan osana Operation Joint Endeavour -rauhanturvaoperaatiota Bosniassa. Se oli E-8C:n toteutettavuustutkimus, joka tasoitti tietä koneen sarjatuotannon aloittamiselle. Kesäkuussa 1996 ensimmäinen E-8C astui virallisesti palvelukseen Yhdysvaltain ilmavoimissa. 17 E-8C:tä rakennettiin ja kaksi ensimmäistä E-8A:ta päivitettiin myös tämän standardin mukaisiksi. Viimeinen E-8C toimitettiin maaliskuussa 2005. Maaliskuussa 2009 yksi E-8C vaurioitui vakavasti siiven polttoainesäiliössä. Sitten päätettiin, että lentokoneen korjaus oli kannattamaton ja se poistettiin valtiolta.
Lentokoneet ovat JSTARS-järjestelmän heikoin lenkki. Kylmän sodan päättymisen jälkeen Pentagon on leikannut menojaan rajusti. Tämä on yksi syy siihen, miksi käytetyt Boeing 8-707 -viestintäkoneet ostettiin E-300C JSTARS -lentokoneen alustaksi. Nämä ovat 707-luvun alussa valmistettuja koneita (kaksi Boeing 320-60C:tä valmistettiin 3-luvun puolivälissä!). Asiaa pahensi vielä se, että nämä lentokoneet otettiin käyttöön meluisilla ja polttoainetta kuluttavilla Pratt & Whitney JT33D -turbopuhaltimilla (US Air Force -nimikkeistö: TF102-80C). Nämä moottorit tunnetaan luotettavuudestaan, mutta 8-luvun lopussa niitä pidettiin vanhentuneina. E-8A/C:n taistelumenestykset eivät ole peittäneet sitä tosiasiaa, että lentokoneilla on rajallinen lentokorkeus, ne vaativat pitkiä kiitoratoja eivätkä voi käyttää monia lentokenttiä melumääräysten vuoksi. Tällä hetkellä E-46C:n keski-ikä on 2001 vuotta. Lentokoneita käytetään aktiivisesti, ja ne ovat osallistuneet useimpiin konflikteihin ja sotiin, joihin Yhdysvallat on osallistunut viime vuosikymmeninä. Pelkästään syyskuun 8. päivästä lähtien E-125C-laivasto on palvellut yli XNUMX tuhatta. katsella. Lentokoneen runkojen ja moottoreiden iän vuoksi E-XNUMXC:n käyttö on tulossa vaikeammaksi ja kalliimmaksi.
E-8C päivitykset
Jo 90-luvulla aloitettiin E-8C:n modernisointi Block 20 -standardin mukaisesti.Yhdestoista sarja E-8C lähti tehtailta jo tässä standardissa. Operaattoreiden laiva-asemia päivitettiin, tietokoneita varustettiin uusilla kaupallisilla prosessoreilla ja kaapelit korvattiin kuituoptiikalla. E-8C vastaanotti Link 16 -datalinjat ja modeemit viestiäkseen armeijan taistelulentokoneiden ja hyökkäyshelikopterien kanssa. Siirrettävät maamoduulit GSM AN/TSQ-178 korvattiin nykyaikaisemmilla - AN/TSQ-179 CGS (Common Ground Station). Vuoden 2005 alussa esiteltiin myös kannettavat miniatyyri-maalinjaviestintäpäätteet JSTARS - JSWS (Joint Services Work Station). Vuonna 8 aloitettiin ohjaamon modernisointi, jonka ansiosta "kellot" korvasivat E-8C:n monitoiminäytöt. Samalla asennettiin kanavat turvalliseen puheviestintään aluksella ja maaoperaattoreiden kanssa. Lisäpäivitysten myötä E-2C:ssä on nyt salatut UHF-, HF- ja VHF-radiot, satelliittilinkit (SATCOM), taktiset datayhteydet maaterminaaleihin (SCDL), yhteinen taktinen tiedonjakelujärjestelmä (JTIDS) ja järjestelmä tunnistamiseen ja seurantaan. omat yksiköt (FBCBXNUMX).
Ilmeisistä syistä USAF on keskittynyt JSTARS-järjestelmän ja E-8C-ilmailutekniikan päivittämiseen useiden vuosien ajan. Moottoreiden ja lentokoneen rungon modernisointia ei tehty. Nykyään on vain kummallista, että vuonna 2005 syntyi ajatus kehittää alusta, joka sai alustavasti nimen E-10 MC2A (multi-sensor command and control aircraft). Sen piti olla lentokone, joka suorittaa sekä JSTARS- että (ainakin osittain) AWACS- ja Rivet Joint -tehtäviä. E-10 suunniteltiin rakentavan Boeing 767-400ER -viestintäkoneen pohjalta. Suunnitelma oli kunnianhimoinen, mutta pian kävi selväksi, että taloudellisista syistä sitä ei voitu toteuttaa. Ohjelma päättyi lopulta vuonna 2007.
